Mä muistan kun pikku skloddina, joskus 70-80 luvulla hypättiin dösään. Ysinelosella huristeltiin sitten Kondekasta Stadiin ja samalla, kun kierrettiin divareita, käytiin eri firmoissa kysymässä, että "anteeksi, olisiko teillä tarroja". Ne oli niissä paikoissa aina tosi ystävällisiä kohteliaille pikkupojille ja koskaan meitä ei ajettu pois. Aina jollain oli aikaa käydä etsimässä meille niitä ja jos tarroja ei joskus harvoin löytynyt, niin saatettiin saada heijastimet tai jopa firman käärepapereissa ollut laku mieheen. Se oli juhlaa. Ei me koskaan niitä tarroja mihinkään liimattu. Kerättiin niitä muovitaskuihin ja vaihdeltiin tuplakappaleita keskenään. Vaihtareita piti olla! Sen mä muistan, että eläkevakuutusyhtiö Ilmarisella oli todella siistejä tarroja, sillä niissä oli kuvia höyryvetureista ja ties mistä siisteistä jutuista. Kotona niitä ei kuitenkaan saanut liimata muualle kuin omaan huoneeseen, siis jos oli ylimääräisiä liimattavaksi.
Jotenkin sitä palasi tuonne junnuvuosien muistoihin ja päätin alkaa itsekin duunaamaan tarroja. Jotain niin siistiä, että niistä ei olisi kuuna päivänä raaskinut luopua. Tosin aiheet on sellaisia, että ei ne kaikki ihan skloddeille sopisikaan. Niitä on kiva suunnitella ja tulee hyvälle fiilikselle aina kun joku niitä tilaa. Sopiihan ne moneen käyttöön, koska ne ei oo paperisia ja kestää vähän säätä ja kulutustakin. Oon nähnyt niitä moottoripyöräkypärissä, puhelimissa ja kannettavissa. Kyllä niitä liimaillaan jääkaapin oviinkin ja joku ihan vaan kerääkin niitä. On kiva fiilis, kun joku diggaa asioista mitä on tullut tehtyä.
Ps. En oo tuossa kuvassa itse, mutta se kuvaa hyvin sitä fiilistä, mitä pikku PääPerkele tunsi, kun sai lapaseen jonkun tarran, mitä ei ennen ollut kokoelmissa.
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentin.